Lupa myönnetty!
Kirje tuli viikossa kuiten osasinkin odottaa.
Mutta mihin tunkasen sen, että löydän sen vielä vajaa kolmen kuukauden päästä kun sitä tarvitaan?
Olen mukamas tosi järjestelmällinen, mutta välillä jopa minä lipsun perfektionismistani.
Näin tärkeän lappusen kanssa ei ehkä ole varaa lipsua.
Toisaalta mulla on myös tapana laittaa asioita niin varmaan talteen etten itsekään löydä niitä...
Jääkaapin oveen? - ei, ikkunasta paistava aurinko voi haalistaa sen tai jugurtit roiskuu tms. ikinä ei voi tietää..
Yöpöydälle? - ei, kissanketku kaataa vesilasin sen päälle.
Turhaa panikointia? Ehei, pois se minusta :D
Nyt on myös laukku pakattu.
Let the party begin!!!
Nyt on hammaslangat ja pulloharjat valmiina lähtöön.
Viimeisimpänä sain pakattua t-paidan.
Tuo miekkonen kun on niin pieni että hänenkään t-paidat ei ole tarpeeksi isoja.
Joten kävin tänään ostamassa kyseistä tarkoitusta varten Tarjoustalosta miesten t-paidan.
Siellä oli sopivasti miesten paidat 30% alennuksessa.
Jos nyt jollekin on vielä jäänyt epäselväksi,
oletan tämän kirjeen ja laukun pakkauksen liittyvän tuleviin polttareihin.
Olen tässä kehitellyt itelleni uuden stressin aiheen, niinkin viehättävän kuin säärikarvat.
Joo, liittyy polttareihein...
Kasvattelen tässä koulun sokerointikoulutusta varten säärikarvojani. Koulutus on vasta parin viikon päästä, ja sääreni alkaa olla jo aika miehekkäät. En siis voi sattuneesta syystä ihan vain varmuuden vuoksi joka viikonloppu sheivata sääriäni, siltä varalta että käsky käy.
En tunne itseäni kovin viehättäväksi säärikarvoineni, eikä laukkuun pakatut pienen pienet shortsit ja säärten tämän hetkinen olotila oikein sovi yhteen. Mitä teen?
Polttariporukalle pieni toive, heti ensimmäiseksi morsian sokerointiin ;)
Tai mistä sitä voi tietää ehditäänkö karvat poistaa ennen kyseistä tapahtumaa, mutta kun koskaan ei voi tietää.
Aletaan olla jo sen verran lähellä että viikonloppuisista aamu-unista voi vain haaveilla.
Herään viimeistään kahdeksan aikaan pirteänä kuin peipponen. En ehkä välitä tulla herätetyksi.
Jokainen ovikellon soitto saa sydämmen pysähtymään hetkeksi.
Epäilen jokaista viikonloppusuunnitelmaa feikkisuunnitelmaksi.
Sopivasti aasinsiltana päästäänkin tämän päivän aktiviteettiin.
Käytiin kaveriporukalla kokeilemassa Parkouria, Helsingin Parkourkeskuksessa.
Pää sai taas hieman levähtää hääajatuksilta.
Laji on kiehtonut aikaisemminkin, mutta nyt kun sitä pääsi kokeilemaan, niin wau! Ihan mieletöntä.
Tosin oma pikku volttini jäi vähän vajaaksi ja onnistuin lyömään posken omaan polveeni.
On muuten poski vähän kipeä. Kunhan ei mene silmä mustaksi.
Kehohallintani ei ehkä taida olla ihan sitä mitä pitäisi...
Pääsin ihan kirjaimellisesti hyppimään seinille :)
